tiistai 17. joulukuuta 2019

Joulukuuta, synnytystä, perhettä 💙

Uskomatonta. Puoli vuotta viimekertaisesta päivityksestä. Mihin hei tämä aika katoaa?
Puoleen vuoteen mahtuu vaikka ja mitä. Meille syntyi syyskuussa pienokainen, ja poikahan hänkin oli. Hän syntyi 10päivää ennen laskettua aikaa ja leikkauksen kanssa.
Aivan, mulle tehtiin eka sektio ikinä. Alunperin piti olla suunniteltu sektio hänen syntymästään seuraavana päivänä, mutta minulta meni lapsivedet kotona ja sitten lähdettiinkin ajelemaan Tyksiin katsomaan mitä siinä oikein tapahtuu.
Vauva oli kääntynyt ympäri ja itseasiassa pyöriskeli aika lailla siellä raskauden aikana. Suunniteltu sektio piti tehdä keskiviikko aamuna ja maanantaina illalla Tyksiin mentiin, ja sinne sitten jäin. Vauva oli kuin olikin kääntynyt oikein päin ja päätettiin kokeilla kuitenkin alakautta synnytystä. 👍
Supistuksia vauhditettiin oksitosiinilla koska itselleni ei tullut omia vahvoja supistuksia millä olisi vauvan ulos pusertanut.
Saliin mentiin aamulla 10 jälkeen ja sinne sitte jäätiin toivoen että vauva pian sieltä syntyisi. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Päivän aikana siinä ponnistin ja kaikkeni yritin että saisin pienemme ulos. Mutta ei. Lääkäri päätti illalla puoli 7 aikoihin että kyllä me leikkaussaliin mennään ja otetaan vauva sillä tavoin ulos. Kivut olivat kauheita ja yritin koko ajan ponnistaa mutta eihän se siinä voinut syntyä koska oli niin ylhäällä. Siinä kohtaa se iski itsellekin vasta vasten kasvoja että hei, kohta olen vatsa auki leikkauspöydällä, ensimmäistä kertaa ja myös viimeistä ja se pelon tunne mikä oli päällä niin oli ihan hirveä. Pelkäsin eniten vauvan puolesta ja tietysti myös itseni.
Vauva syntyi syyskuun 17pvä klo 19.41 ja pojalla oli painoa huimat 4.812g ja pituuttakin 56.5cm. Iso poika.
Siinä sitten makasin onnellisena ja vihdoinkin kaikki kivut olivat poissa leikkauksen myötä. Kaikki, olin ihan turta. Ja se tuntui sillä hetkellä hyvältä kaiken sen kipuilun ja turhien ponnistusten jälkeen.
Olimme saaneet vihdoinkin pienokaisemme ulos.
Kotiin pääsin lauantaina 4 päivää leikkauksesta ja vauva olikin sitten vielä nelisen päivää minun jälkeeni keskolassa verensokereiden ja keltaisuuden tähden. Keltaisuus ei meinannut millään pysyä poissa ja hoitoakin annettiin varmaan likemmäs 5-10 kertaa. Kotiin kun vihdoin hänet saimme niin jouduimme myös siellä käyttämään vielä valopatjaa tarkkailun tähden ettei arvot nouse ja joka aamu kävimme verikokeilla pienen kanssa. On se kamalaa katsoa kun niin pientä pistetään. 😏
Kaikki meni kuitenkin ajan kanssa hyvin ja siitä kaikesta jäi positiivinen mieli. Vaikka lapsilukumme on nyt täynnä niin ei ole kirjaan kirjoitettu ettenkö voisi tuota uudestaan kokea. Tosin vähän eri mittakaavassa. 😂
Nyt hän tuhisee tuolla sängyssä ja iältään tänään tasan 3kk. Mihin se minun vauva kohta häviää.. 😬 Hän on niin mamin mussukka ja prinssi. On hän valloittava pakkaus.
Isoveikat on hienosti ottanut hänet vastaan eikä tälle meidän 2 vuotiaallekaan tullut mustasukkaisuus kohtauksia eli aika hyvin ollaan pärjätty.
Ja yksi asia mihin olen nyt panostanut, on imetys. Tänään tuli tosiaan 3kk siitä kun imetyksen aloitin ja edelleen aion sitä jatkaa. Hyvin vauva pärjäisi pelkän rintamaidon kanssa mutta olen välillä antanut myös korviketta jotta pääsisin itsekin käymään jossain ilman vauvaa ja näin ollen vapaa-aikakin yhdessä kumppanin kanssa myös onnistuu. Ja me kävimmekin murun kanssa laivalla ja tuntui todella hyvältä laittautua, syödä ja juoda hyvin, sekä nauttia siitä aikuisena olemisesta ja ennen kaikkea yhdessä olosta.
Kastetilaisuuskin tuossa jo oli ja murunen sai nimekseen Eevertti Eliel Anton. ❤️
Eevertti sanana merkitsee vahvaa, Eliel tuli muistaakseni Raamatusta ja Anton kulkee suvussamme. Eli mahtava ja merkityksellinen nimi murusella.
Nyt joulukin jo kolkuttelee oven takana. Viikko vielä pitäisi sinnitellä, mutta päätään saa kyllä tää äippä raapia että millä tavoin ehdin kaiken vielä tässä ajassa tekemään. Joulupukkiakin pitäisi käydä perjantaina moikkaamassa kun oli tullut viestiä että kilteille lapsille olisi lahjoja jotka pitäisi hakea 🤭 paljon on siis vielä puuhaa ennen tuota varsinaista päivää.
On se taas ihanaa nähdä lasten hymyt ja nauravat suut kun paketteja avataan. Tätä tämä vanhemmuus on kun osaa nauttia niistä pienistäkin asioista vaikka välillä menee asiat päin seiniä.. Rakastan lapsiani ja rakastan miestäni! 💞
Nyt on aika vaihtaa täältä näytön ääreltä sohvan uumeniin nauttimaan takan lämmöstä, miehestä ja kohta uunista tulevasta karjalanpaistista.

Palaan taas myöhemmin, mutta jos nyt ennen kuin puoli vuotta on taas mennyt 😂

-heidi-




tiistai 11. kesäkuuta 2019

Kesäkuun 2019 mietteitä :)

Lueskelin tuossa blogiani ja nyt viimeistään on jo pakko päivitellä uusimpia kuulumisia.
Viime päivitys on tehty lokakuussa 2018. Silloin oli keskimmäisen poikamme Eliaksen syntymäpäivä ja vietimme hänen syntymäpäiväjuhliaan.
Mistä pitäisi tämäkin aloittaa? :D

Nyt on taas joulut, laskiaiset, pääsiäiset, vaput ja kaikki muut vietetty. Alkuvuoteen mahtui Veetin 7-vuotis synttärit ja meidän nuorimmainenkin juhli tammikuussa jo 2-vuotis synttäreitään. Iso poika jo hänkin.
Alkuvuoteen mahtui myös paljon muutakin. Hain kouluun ilmanvaihtopuolelle opiskelemaan ja pääsinkin, mutta siihen liittyi pieni muuttuja matkalle miksi jouduin opiskelut keskeyttämään melkein heti alkutekijöihinsä.
Tammikuun 25 päivä tein positiivisen raskaustestin. Aivan, MEILLE TULEE SYKSYLLÄ VAUVA!!! :D
Tämä pienen pieni muuttuja muutti aika lailla meidän tämän vuoden suunnitelmat. Laskettu aika pienokaisella on Syyskuun 27 päivä. Huh, huh. Enää vajaa 4kk jäljellä.
Kyllä tämän vauvamasun kanssa oleskelu näin kesähelteillä on tuskaa. Ihana asiahan raskaus on, mutta miksi aina kesiin osuu se pahin raskaus osuus. :D
Itsellänihän on nyt ennestään jo 3 pientä poikaa. -7, -5, ja -2 vuotiaat.
On heissä tekemistä ja perään katsomista, mutta yhtäkään heitä en vaihtaisi pois enkä muuttaisi mitään. On he vaan rakkaita <3

Syksyllä meitä on 6 henkeä tässä perheessä. Jännittää joo, pakko myöntää, että miten arki lähtee sujumaan, mutta onhan sitä muistakin selvitty, jotenka miksi ei tästäkin.
Syksyllä on paljon muutakin tulossa. Veeti aloittaa ensimmäisen luokan lähikoulussamme ja Elias esikoulun keskustassa.
Siinä on kaksi isoa asiaa meidän perheessä tulevan vauvan lisäksi, mitkä sekoittavat pakkaa entisestään.
Onneksi minulla on ihana aviomies mikä auttaa arjen haasteissa ja tilanteissa. Ilman häntä en olisi mitään, eikä voimavarani riittäisi mitenkään näihin kaikkiin asioihin.

Välillä tässä on ollut kyllä mieli ja voimavarat pahasti koetuksella.
Lasten haasteet arjessa, ylipäänsä arjen pyörittäminen, oma vointi näin raskausaikana ja vielä näin kesällä, yhteisen ajan puuttuminen mieheni kanssa (se romanttinen lässynlää aika pusujen ja halien merkeissä), miehen työn tuomat haasteet arkeen, talouden pyörittäminen, ym ym. Onhan näitä.
Me olemme olleet yhdessä tänä vuonna jo 6 vuotta. Aika on mennyt kyllä tosi nopeasti.
Vaikka nämäkin haasteet päivittäin tulee eteeni, niin saan sen tuen mieheltäni mitä tarvitsen ja hän auttaa parhaansa mukaan.
Lasten kanssa on rankkaa, sen myöntää varmasti jokainen vanhempi. On päiviä kun kaikki menee hienosti ja päiviä kun kaikki menee suoraan sanottuna päin persettä.
Lapsemme osaavat kyllä käyttäytyä tarvittaessa, mutta pääsääntöisesti päivät menee komentaessa, välillä huutaessa, ja välillä itkien.
Arki, lapset, kaikki ne on pakko yhdistää eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Tätä se ihana vanhemmuus on :D

Tämä raskaus on ollut kyllä vuoristorataa. Alkuvuodesta mietin erittäin vakavasti, että onko tämä oikea ratkaisu tähän tilanteeseen pitää tämä pienokainen. Läheiset puhuivat minut ympäri ja lapsi sai jäädä kasvamaan massuuni. Tämän päätöksen jälkeen olen vähintään muutamia kertoja miettinyt kuukauden aikana että teinkö oikean ratkaisun. Itku on välillä ollut läsnä arjessa ja kaikki mahdolliset epäonnistumisen tunteet mitkä syksyllä eteeni tulee.
Nyt näin jälkikäteen mietittynä, kun tunnen jo pienen vauvelimme potkut kunnolla, niin enhän minä voi enempää rakastaa tätä tulevaa pientä kuin mitä rakastan. <3
Tänään on jo rv 24+4, pienen pienokaisemme liikkeet tulevat päivä päivältä vahvemmiksi ja sitä enemmän niistä nautin mitä vahvempia liikkeet ovat.
Iltaisin on ihana köllötellä sohvalla pitäen käsiensä välissä masua ja kuvitella vauvan masun päälle. En malta odottaa, että saan antaa rakkautani ja läheisyyttä tälle pienelle.
Ja hei, tämäkin pieni on POIKA :D
Pian meillä on oikea äijä valta talossa. Olen meinaan ainoa tyttö. Kissatkin ovat kaikki poikia :D
Saanpahan pitää itse ohjakset ja kurin käsissäni... :)

Ai että. Muutama päivä vielä niin miehen sekä latsten kesäloma alkaa. Seuraava kuukausi menee lasten kanssa kaikenlaista touhutessa. Tulevana viikonloppuna lähdemme ajamaan perheemme kanssa mieheni mökille. Kyllä, sinne ihanaan paikkaan mistä olen aiemmin kirjoittanutkin. Ahh, sielu lepää samantien kun sinne pääsen. Mikäli lapset antaa nauttia mökkeilystä :D
Viikko ollaan nauttimassa mökkeilystä ja tänä aikana käydään lasten kanssa Puuhamaassa ja kiertelemässä naapurikuntia.
Heinäkuun alussa pääsemme mieheni kanssa kahdestaa nauttimaan mökkeilystä ihan kahdestaan ja viettämään sitä lapsivapaata rakkaus lässynlää aikaa ja keskittymään nollaamiseen arjesta ja toisiimme. Sitä odotellessa.
Kesän aikana on tarkoitus käydä lasten kanssa vielä jossain muussakin hienossa paikassa. Ehkä eläintarha tai joku leikkipuisto ym. Haluan antaa lapsille ihanan kesän, mitä minä en sen ikäisenä saanut. Ehkä raha liittyi siihen, tai perheeni tilanteet (isä kännissä, perheriidat ym)
Rakastan perhettäni ihan valtavasti, vaikka se ei välttämättä aina äidistä näy. Äidillä on arjessa valtavasti haasteita mitkä pitäisi kestää. Äidinhän pitäisi aina hymyillä ja olla se esimerkki kaikille. Niinpä niin.. :D

Nyt on aika jatkaa muita asioita.
Täytyy pitää huolta että pieni saa ravintoa ja minä tärkeintä asiaa, LEPOA.
Siispä näkemiin ja ensikertaan.

- Heidi -





sunnuntai 28. lokakuuta 2018

.. 28.10.2018 ..

Viikonloppu. Oli joo ja menikin jo. Tänään on sunnuntai ja vietämme Eliaksen syntymäpäiviä sukulaisten kesken. Elias täytti 5 vuotta tiistaina 23 päivä lokakuuta. Silloin viimeksi kirjoitin blogiini mietteitä samaisesta päivästä. 

Eilen juhlimme Eliaksen kaveri synttäreitä. Kaikki kutsutut lapset pääsivät juhlimaan synttäreille.. herkkuja riitti ja lapsilla oli mukavaa. 

Viikonloppuun mahtuu myös paljon muutakin. 
Olen viime päivät, tai oikeastaan viime viikot ollut tosi väsynyt kaikkeen. Itseeni, kotiaskareihin, jatkuviin menoihin ja perheeseeni. 
En varsinaisesti nosta esille lapsiani ja miestäni, mutta en jaksa olla heille se kunnon äiti ja ihana vaimo mitä he ansaitsevat. 
Olen itsessäni huomannut, että en tee enää samalla tavalla asioita kuin ennen. Enää ei välttämättä ole lämmintä ruokaa tehtynä kun perhe saapuu kotiin, usean päivän saattaa olla samat pyykit koneessa, tiskit voivat olla tiskaamatta, ja oma vointi sen kun laskee. 
Osasyy tähän on tietenkin se että olen painanut kipeänä menemään 24/7 tehden kaiken valmiiksi perhettäni varten. Tätä kesto tautia on jatkunut jo parisen viikkoa ja pahemmaksi vaan menee. En ehdi lepäämään päivisin vaikka lapset ovat hoidossa, koska on jatkuvia menoja mihin pitää lapsiani viedä tai itse käydä hoitamassa asiat lasteni puolesta. 
Mies käy työssä ja minä hoidan itse kaiken muun. En enää pysty jakamaan vastuuta toiselle, biologinen isä isommille lapsille ei osallistu mihinkään ja täten minun kuormitukseni vaan kasvaa päivä päivältä suuremmaksi koska teen nämä asiat yksin. 
Mieheni kotiin tullessaan auttaa kyllä sen minkä jaksaa mutta ketään ei ymmärrä mitä kaikkea käyn päivisin läpi.. :(
Asioita on jatkuvasti niin paljon ettei aikani riittäisi omalta osaltani työntekoon taikka lepäämiseen. Jatkuvasti saa olla ajamassa jonnekkin ja ei menee aikaakaan kun huomaat että lapset pitääkin jo hakea kotiin. Ja taas päivä meni ohi. Lepäämättä..

Toinen asia vai onkohan jo kenties ehkä tuhannes, on se että me emme mieheni kanssa enää puhu asioista samalla tavalla kuin ennen. Kaikki muuttui 2-3 viikkoa sitten. Hän sai työhönsä uuden työparin ja sen jälkeen on tuntunut siltä ettei meillä riitä keskusteltavaa enää työpäivän päätteeksi. Hän ei puhu omasta päivästään, ei soittele enää samalla lailla kuin ennen (hän tekee paljon työtä ja on kiireinen mutta ennen ehdimme hyvin vaikka ruokatauollakin puhumaan kaikesta avoimesti ja oli ihanaa kuulla toisesta). 
Omasta puolestani kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta tuntuu vaan kurjalta kun en saa jakaa sitä puolison kanssa. 
Tällä viikolla hän on tehnyt pitkiä päiviä ja kaukanakin vielä. Itse olen lapset ja kaiken hoitanut, todella kipeänä ja nyt entistä kipeämpänä tätä kirjoitan. Huomenna hän taas aamulla lähtee aikaisin jatkamaan samaa työmaata. Olen jälleen kerran huomisen alkuillan yksin lastemme kanssa. Tehden jälleen kaikki asiat yksin, ilman apua. Haluaisin tähän jonkun stopin. Ei hän perheellisenä voi tämmöistä tehdä. Olen kipeä, kuumeinen, väsynyt, siihen vielä kotiaskareet, lasten kuljetukset, hakemiset, lasten asioiden hoitamiset, ja kaikki muu päälle. Ihmetteleekö kukaan miksi olen polttanut itseni loppuun?
Enkä syyllistä häntä mistään. Hänen vaan pitäisi hiukan tulla minua vastaan.. 😐
Meillä on jatkuvasti riitoja, ja joo myönnän että olen se suurempi osapuoli siinä mutta haluaisin että mieheni ymmärtäisi myös minun näkökantani asioissa ja ymmärtäisi minun polttavan itseni loppuun kaiken tämän sotkun keskellä. Olen vainoharhainen, typerä, mustasukkainen, myrkyllinen, mutta mistäköhän kaikki johtuu? Asettukaa päiväksi minun asemaani niin kaikki ymmärrätte.. 
Rakastan miestäni, ylikaiken, en voisi päivääkään kuvitella eläväni ilman häntä, mutta haluan sen saman ihmisen minusta hänelle mikä aiemmin olin ja hänestä saman minulle. 
Onko se väärin pyytää tuommoista? 

Olen mustasukkainen, myönnän mutta ihan samanlainen hänkin olisi jos asiat olisivat toisinpäin. Minun ei tarvitsisi olla mutta silloin toisenkin on ymmärrettävä mitä käyn läpi eikä edesauttaa/jatkaa. 
Mietinkin että miksi työparin pitää myös viesteillä keskustella työajan ulkopuolella vielä kun kuitenkin näkevät työpäivän aikana koko ajan ja saavat suullisesti keskustella?
Eikö olisi oikein jos mieheni antaisi minulle sen ajan työpäivän jälkeen? 
Ei. Hän ei ole ikinä satuttanut minua, enkä minä häntä. 
Paitsi itse olen viime aikoina loukannut häntä verisesti syyttämällä asioista mitä ei todellakaan ole tapahtunut eikä tapahdu. Mutta miksi olen tämmöinen? Miksi hän ei enää puhu minulle? Tuntuu että asiat ovat sekaisin vaikka ei kuitenkaan ole.. 

Me menimme naimisiin sen takia koska rakastamme toisiamme ja odotimme silloin ensimmäistä yhteistä lastamme. 
Olen enemmän kuin kiitollinen hänelle siitä että saan rakastaa häntä. Ja hän minua. En pärjäisi ilman häntä mutta jotain muutosta on tapahduttava. En enää jaksa tätä. 
Pian paletti sortuu ja yksi onnellisimmista liitoista on ohi. Ja sitä minä en halua.. 😣

Koko viikonlopun olen vaan teennäisesti esittänyt kaikille kaiken olevan hyvin, toisaalta onkin, mutta vielä kun puolisokin ymmärtäisi mistä asioista kiikastaa. 
Haluan että olen onnellinen, haluan hänen olevan onnellinen ja haluan saada kaiken taas toimimaan kuten ennen. Onko se väärin?

-Heidi-



tiistai 23. lokakuuta 2018

Mietteitä lokakuiselle tiistaille.. 😋

Tiistai. Viikon toinen päivä ja nyt jo tuntuu siltä että saisi olla joko viikonloppu tai vaikka kokonaan uusi viikko.. ja miksi.
Olen päivä päivältä miettinyt enemmän ja enemmän omaa äitiyttäni. Olenko hyvä äiti lapsilleni ja ennen kaikkea hyvä vaimo rakkaalle miehelleni.
Rakastan heitä kaikkia ylikaiken ja mitään en vaihtaisi pois, mutta mitä olette mieltä. Saako äiti olla koskaan väsynyt? Saako äiti ottaa edes yhden päivän viikosta löysemmin? Ei saa. Äidille kuuluu kotityöt, siivoukset, ruuanlaitot, ym.
Eihän äiti ole äiti ja hyvä vaimo ellei nämä hommat kotona toimi.
Olen antanut lapsilleni kaiken sen minkä pystyn. Aina on puhtaat vaatteet, ruoka ja siisti koti kun tulevat kotiin.
Mutta..
Nyt olen äitinä ajatellut että minunkin on ehkä aika saada tehdä myös jotain muutakin.
Olen miettinyt aloittavani ihan uuden sivun elämässäni ja haastan itseäni uusiin asioihin.
Aloitan opiskelut, siis mikäli saan kaiken menemään putkeen.
Mieheni tekee ilmanvaihtoalan työtehtäviä. Nyt meinaan hakea saman alan opintoihin ja mahdollisesti jopa työtehtäviin.
Huomenna selvitän mahdollisuuteni tähän alaan ja jos sinne pääsen, niin lähden enemmän kuin innoissani kokeilemaan uusia haasteita.
Tiedän että tulisin olemaan siinä hyvä, työssä sekä opinnoissa.
Ja voitte olla varmoja, että jos saan opiskelupaikan niin minähän perkele näytän kaikille että minusta on siihen! ;)
Nyt kun olen tästä myös miehelleni puhunut niin hän on kehoittanut minua tekemään niin, mutta silti pelkään että hän olettaa minun 'astuvan' hänen varpailleen kun samassa koulussa käyn tai ehkä myös mahdollisesti samassa firmassa tekisin töitä.
Haluaisin enemmän kuin mitään näyttää kaikille, myös miehelleni että en ole mikään hienostunut prinsessa mikä tekee äitien työt ja hoitaa kodin. Minusta on myös vaativampiin hommiin ja sitä minä ehkä juuri kaipaankin. Haasteita, uutta alaa ja rankkaa työtä!

Ja äitinä voin sanoa muille äideille, että kyllä ne pyykkivuoret ja astiakasat jaksavat odottaa. Aina ei ole pakko olla siistiä ja kulkea silkkihansikkain kotona. Äideillä saa myös olla vapaata aikaa ja tehdä sitä mitä tosissaan haluaa.
Haluan olla äiti ja etenkin hyvä vaimo, mutta nyt koen tarvitsevani muutakin sisältöä näyttääkseni sen heille. :)

Huomista odottaen. Kerron teille kunhan vastauksia vaan saan..

-Heidi-

maanantai 15. lokakuuta 2018

Lokakuu 2018

Ja taas sitä mennään.. Lupasin niin itselleni ja teille kaikille muille, jotka tätä blogiani lukevat, että päivitän tätä useammin. Heinäkuu.. Taas on aikaa vierähtänyt.. 👀

Viime päivityksestä on taas asiat muuttuneet. 
Muutimme perheeni kanssa Laitilaan. Asumme nykyään omakotitalossa. 

Asuinpaikkana tämä on ihana. Lapset tykkää, minä tykkään. Me kaikki tykkäämme. <3
Muutostakin on jo 1 1/2kk aikaa, eli ei tämäkään mikään niin uusi juttu enää ole.

Lapset sopeutuivat hyvin uuteen ympäristöön ja uuteen hoitopaikkaansa.
Se taisi olla se suurin asia, mikä minua jännitti kun saimme tietää, että tämän asunnon saimme. 
Ja tässäkin oli se mikä mietitytti, kun vanhin lapsistani ehti vanhassa paikassa aloittamaan esikoulun ja yht'äkkiä paikka taas vaihtui. Myös pienin juniorimme ehti tottumaan perhepäivähoito kavereihinsa ja hoitotätiin. 
Kaikki on onneksi mennyt hyvin. Tähän asti...

Päiväkodista nyt välillä tulee sekä positiivista että negatiivistakin palautetta. Levottomuutta, vauhdikkuutta jne. Paljon mahtuu sisältöä sekä hyvään että huonoonkin päivään lasten arjessa.

Menneisyyttämme kun ajattelee, niin olen välillä aika peloissani uusien paikkojen suhteen ja varsinkin uusien ihmisten edessä. 
Menetin luottamukseni ulkopuolisiin viranomaisiin ja ihmisiin vuonna 2016. Sen jälkeen olen aina hieman varuillani ennen kuin suuni jostain asiasta avaan. 
Mitä enemmän huonoa palautetta kuulen esim. päiväkodilta, sitä enemmän alan syyllistämään itseäni ja miettimään asioita todella syvältä ja yritän kuumeisesti etsiä syytä. Tähän mennessä en vielä ole syitä keksinyt. 
Sitten taas positiivisten palautteiden jälkeen  tulee tottakai hyvä mieli ja hetken aikaa jaksaa ajatella, että omat lapset osaavat sittenkin käyttäytyä, eikä heissä ole mitään "vikaa".

Tuohon negatiiviseen asiaan vielä palatakseni. Vanhin poikani on kärsinyt jo useamman vuoden erilaisista levottomuuksista, keskittymishäiriöistä ym. Nyt vasta, ajatelkaa, vasta nyt alettiin miettimään, että voisiko syy olla neurologinen. ADHD, ADD ja mitä näitä nyt on.. 
Myös keskimmäisessä lapsessani on havaittu samoja piirteitä ja hänelle on myös mietitty toimintaterapiaa tms. Nyt vaan odotellaan että aikaa kuluu ja saadaan jokaiselle oireelle selkeä selitys.

Kyllä se vanhempana pistää miettimään, että onko kasvattanut lapsensa oikein, antanut tarpeeksi rakkautta, ollut tarpeeksi läsnä hänen elämässään, tai onko lapsi saanut kaiken tarvittavan? 

Myönnän, että lasteni elämä ei ollut aina tasaista. Oikeastaan ikinä. Jo ennen ex-miehestäni eroamista elämämme ei ollut mitään unelmakotia. 

Erosin vanhempien lasteni isästä 2014, muutin lasteni kanssa heidän lapsuuden kodistaan pois ja ennen kaikkea erilleen isästä, perheeseemme tuli uusi ihminen (nykyinen aviomieheni), muuttoja, uusia päiväkoteja, lastensuojelu asiakkuudet, kiireellinen sijoitus toiseen perheeseen, ja kaikki se saatanan paska mitä siihen on vielä näiden lisäksi mahtunut. Että en toisaalta kyllä ihmettele, mikäli lapsillani on nyt jälkikäteen alkanut oireet näkyä. On se ollut heille rankkaa, ja meille kaikille.
Tässä nyt kuitenkin sitä ollaan. Edelleen yhdessä. Perheenä. 

Jälkikäteen kun alkaa oikein syvemmältä miettimään näitä asioita ja pohtimaan kunnolla, niin ihmettelen miten voin olla näin kasassa ja yhtenä kappaleena miten nyt olen. 👏👏

Välillä on ollut kausia, jolloin kaikkea yksinäni ihmettelen ja mietin, mutta toisena hetkenä taas onnellisuus valtaa pääkopan. Elämä on ihmeellistä. Jotenkin vaan ehkä pelkään että jään tämän kaiken kanssa yksin? Tai että menetän kaiken ihanan mitä mulla on: perhe, ihana aviomies, lapset, kaiken.. onko tämä vaan kuvitelmaa, sitä kun en osaa sanoa. :(

Muutoksia mahtuu myös muita.. En ole enää työelämässä. Minun ja työnantajani välit eivät olleet parhaimmasta päästä ja lopulta hän paljastui ilkeäksi. Nyt työttömänä etsin uutta työtä ja teen omia asioitani mitä en aiemmin ole ehtinyt.
Olen nyt viikon aikana jakanut ihmisten postilaatikoihin hieronta lappusia, jossa kerron työkokemuksestani hierojana, ja innostuksestani työtä kohtaan. Toivottavasti saan taas kivan asiakas ringin, ja näin ollen saisin tästä vaikka ihan päivätyön itselleni. Olenhan kuitenkin tältä alalta 2011  vuonna saanut itselleni ammatin. 
Rakastan ihmisten auttamista, näin ollen hieronta on kaikkein parhain tapa tätä toteuttaa. Siinä saa kuunnella ihmisten murheita ja samalla tehdä toiselle hyvää ja auttaa.

Viime päivityksessä puhuinkin, että tänä vuonna täytän 30-vuotta. 
Järjestelyt on kovalla mallilla. Marraskuussa pidetään kunnon pirskeet. Kerranhan sitä ihminen täyttää 30 :D

Tulevana viikonloppuna lähdemme mieheni kanssa Tallinnaan auton kanssa. Sieltä on tarkoitus tuoda synttäreille juotavat ja muita oheistarvikkeita. Samalla nautimme lapsivapaa viikonlopusta ja toistemme seurasta. Sitä tässä kyllä jo kieltämättä kaipaankin. Yhteistä aikaa ja sitä kiireetöntä päivää kun ei tarvitse tehdä mitään mitä ei sillä hetkellä välttämättä jaksaisi. Haluan että mieheni ymmärtäisi sen että se kahden keskinen parisuhdeaika on kultaakin kalliimpi lapsiperheessä. Kerran kuukaudessa on kaksi päivää kun se on mahdollista ja silloin saisi puhelimet ja muut jättää kokonaan pois. 

En muista koska olisin saanut mieheltäni kukkia.. Sitä tässä odottelen että milloin olisi hällä taas romanttiset eleet mielessään. <3 

Nyt jätän pohdinnat tähän ja lähden saunan lämpöön. Huomenna on raskas päivä edessä.. :(






keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Blogin päivitystä, pitkästä aikaa :)

Heipä hei kaikki te ihanat ihmiset!
Huh. Aikaa on vierähtänyt viime kirjoituksesta miltei puolitoista vuotta. Ja minä kun aikoinaan silloin blogin aloitettuani päätin, että olen aktiivinen kirjoittaja. :D
Jospa nyt taas alkaisin tätä "harrastustakin" päivittämään.
Kaikenlaista on puolentoista vuoden aikana tapahtunut. Niin hyvää kuin huonoakin.

Viimeisessä tekstissäni puhuin yhteisen lapsemme lasketusta ajasta ja tällä hetkellä hänkin on jo 1v 5kk. Äkkiä aika menee. Muistan miten juuri hänet synnytin, miten onnellinen isä sai hänet ensimmäistä kertaa syliinsä ja miten koko perhe otti pienokaisen avosylin vastaan.
Isoveljet olivat koko raskauden ajan super innoissaan pikku veikasta ja syntymän jälkeen ihan tähän päivään saakka rakastavat häntä yli kaiken.

Vanhin lapsemme, tällä hetkellä jo hänkin yli 6-vuotias sanoo aina niin ihanasti pikkuveikan nähdessään: Isoveikka tekee sitä ja tätä :D Aivan ihanat lapset minulla. <3

Muuttokin on tapahtunut viimeisimmän kirjoituksen jälkeen. Asumme nykyään 120 neliöisessä asunnossa, tosin edelleen vuokralla ja päiväkodit, eskarit sekä koulutkin ovat ihan vajaa 1km päässä. Hyvä paikka sinäänsä.

Apua. Mekin olemme <3 kanssa olleet jo tänä vuonna joulukuussa 2 vuotta avioliiton pyhässä satamassa. Marraskuussa olemme jo olleet kaiken kaikkiaan 4 vuotta yhdessä. Siihen 4 vuoteen mahtuu tooooodella paljon erilaisia tapahtumia sekä asioita, mutta silti rakastan tätä miestä yli kaiken enkä halua ikinä häntä menettää. Toisin sanoen papin sanoja lainaten: Kunnes kuolema meidät erottaa. Sitä on hyvä miettiä .:)

Nyt tänä vuonna, itseasiassa jo ensi kuussa (elokuussa) vanhin poikani aloittaa esiopetuksen. APUA! Miksi hänestäkin on jo kasvanut niin iso poika? Juurihan minä hänetkin ponnistin masusta pihalle. Keskimmäinenkin täyttää jo loppuvuodesta 5-vuotta. Herranjestas. Haluan lapseni takas vauvoiksi :D

Tätä nykyä me olemme molemmat <3 työelämässä. Hän toimii ilmanvaihtoalalla (opiskeli itsensä siihen ammattiin tässä välissä kun tänne en ole mietteitäni jakanut) ja tekee töitä tällä hetkellä hyvässä firmassa. Minä itse toimin henkilökohtaisena avustajana. Sitäkin olen jo kohta tehnyt 3kk. Tuntuu että juuri sen vasta aloitin.

Aloitin myös lähihoitaja opinnot 2017 syksyllä mutta keskeytin opinnot maaliskuussa 2018. Yksinkertaisesti poltin itseni loppuun. Poissaoloja tuli paljon, mitään ei tullut kotona tehtyä (en vaan jaksanut) ja sitten väsyttyäni aloin purkamaan kiukkuani mieheeni ja lapsiini. Pelkäsin jo sillä hetkellä että masennun uudestaan (minullahan oli aika pahana masennus vielä vuonna 2016, mutta selvisin siitä hyvällä tukiverkostolla) ja olinkin varma että taas mennään laskusuuntaan. Onneksi näin ei käynyt ja päätin jättää leikin kesken. Keskityin jonkin aikaa ihan vaan kotona olemiseen ja perheeseeni. Tätäkään ei kestänyt kauaa kun kyllästyin katsomaan kotimme seiniä 24/7. Hain töitä, monesta paikasta ja kävinkin monissa haastatteluissa. Viimeiseksi minä löysin hyvän paikan avustajana ja tätä työtä olen nyt siitä asti tehnyt. Toivon mukaan saan jatkaa työsuhdettani elokuun lopun jälkeen. :)

Olen välillä miettinyt miten onnekas oikeasti olen. Minulla on 3 aivan ihanaa lasta, super ihana aviomies, ihana koti, työpaikka ja asiat ovat muutenkin nyt hyvällä mallilla.
Kerran kuukaudessa saamme vapaa viikonlopun (mikä on tässä arjen pyörittämisessä luksusta) lapsista ja silloin olemme ottaneet tavoitteeksi viettää sitä yhteistä aikaa mitä arjen keskellä ei aina ehdi. Kävimme mieheni kanssa joku aika sitten viikonloppu reissulla Tallinnassa. Ikinä ennen en ollut siellä käynyt ja todella positiivinen kokemus oli. Eli jossain kohtaa syksyllä sinne vielä uudestaan.

Vapaa viikonloppuina nautimme hyvästä ruuasta, musiikista ja yhteisestä ajasta. Kiitänkin tästä mahdollisuudesta mieheni siskoa kun viitsii lapsiamme ottaa. <3

Nyt tulevana viikonloppuna lähdemme mieheni kanssa heidän mökilleen. Järvi maisema, sauna, hyvä ruoka ja juoma. Ai niin. Ja maailman paras seura. Mitä sitä muuta voikaan toivoa? :D

Laitan tämän päivityksen loppuun muutamia kuvia tämän hetkisestä elämästämme. :)

Tänä vuonna täytän jo itsekkin 30-vuotta. Alun perin annoin miehelleni täyden vastuun synttäreideni järjestämiseen, mutta nyt olen itse miettinyt juhlapaikkaa, ohjelmaa ym. Mies saa hoitaa ohjelmanumeron tai mitä ikinä olikaan miettinyt niin minä hoidan muut. Olen minä kyllä aikamoinen jääräpää :D

Olen jatkanut nuorimman lapsemme syntymän jälkeen myös paheitakin. Tupakanpoltto. Ei ollenkaan hyvä asia. Ei itseni, muiden eikä varsinkaan lasteni takia.
Jossain kohtaa senkin aion lopettaa. Aika näyttää...
Tällä hetkellä poltamme molemmat. Iltaisin on vaan niin ihana keskenään istuskella partsilla, siemailla yhtä drinkua ja poltella tupakkaa. Ei saisi kehuskella, mutta minkäs teet. Jokaisen oma valinta, niinhän se menee.

Myös muut asiat vähän painaa mieltä.. Itsetunto-ongelmat. Painoa pitäisi saada alaspäin. Nyt varsinkin kesällä tämä operaatio on vaikea, mutta toisaalta hikoilen työssäni nyt niin paljon, että eiköhän sekin tästä lähde lasku suuntaan. Sokerit vaan pois niin eiköhän ala tuloksiakin näkymään. :D
Mikäs sen ihanampaa olisi kun voisi seisoskella, vaikka ihan nakuna, mieheni edessä ja kuunnella hänen kehujaan, mutta minkäs teet. Ei pysty niin ei pysty. Välillä mietinkin että mitä <3 mahtaa ajatella minusta kun peittelen itseäni vähän joka tilanteessa. Hän on kyllä ihana kun kehuu ja näkee minut kauniina kaikista synnytyksen jättämistä kiloista ja makkaroistani huolimatta. Rakastan häntä yli kaiken..

Nyt kello alkaa olemaan jo sen verran, että pienin tarvitsee iltapalaa jonka jälkeen minä lähden tupakalle.. :D :D

Toivottavasti saan taas lukijat kiinnostumaan blogistani uudestaan.. <3






Tämmöistä meidän elämä nykyään on <3



sunnuntai 22. tammikuuta 2017

22.1.2017 BABYN LASKETTU AIKA 😍😍

Huh huh. Aiempi teksti mikä on tänään julkaistu, on kirjoitettu jo tällä viikolla mutta oli jäänyt julkaisematta :D hyvä minä..
Tänään on nyt sitten vauvelin LA ja hän jaksaa edelleen odotuttaa itseään. Viime yönä ilmeisesti tapahtui jotain edes auttavaa kun tunsin supistelua ja pientä paineen tunnetta alapäässä. Ehkä pikkuinen on nyt kiinnittyneenä ja valmistautuu pikku hiljaa ulostuloon. :) kenties tänään, kenties huomenna. Ei tiedetä. :D
Huomenna on joka tapauksessa mentävä synnärille, koska pari viikkoa sitten määrättiin kontrolliaika la:n jälkeiselle päivällä. Huomenna ilmeisesti tarkoitus puhua käynnistämisestä ja katsoa onko edistystä tapahtunut kohdunsuulla yms. Kirjaimellisesti jänniä aikoja elellään. :/
Eilen murusen kanssa tehtiin perusteellista siivousta kotosalla ja perjantaina oltiin mun vanhempien luona paljuilemassa ja saunassa, mutta silti hän jaksaa köllötellä masussa..
Pelkään sitä, että mitä kauemmas menee la:sta, sitä isompi vauvasta tulee ja loppujen lopuksi hän ei mahdu ulos ja joudutaan leikkauspöydälle. :(
Tälläkin hetkellä vauva möykkyilee masussa ja liikkeet näkyvät selvästi. Olen kuullut, että vauvan liikkeetkin pitäisivät vähentyä lähellä syntymää, mutta jos se näin on, niin tämä poikanen syntyy vasta viikkojen päästä 😅😅
No, jospa vielä tämän vuorokauden aikana päästäis synnärille ja saataisiin vauva onnellisesti ulos :)
Tätä loppuraskautta varjostaa nyt aktiivisesti paha flunssa, mikä on nyt ollut ainakin viikon jo. Kuumetta ei onneksi oo, ainakaan vielä (koputa puuta). Esikoisenhan synnytin kovassa kuumeessa ja synnytyksen aikana jouduttiinkin käyttämään apukeinoja omien voimien tukemiseksi :/
Toivon mukaan tämäkin kerkiää helppaamaan edes hiukan ennen sitä lähtöä, mikä tulee joskus 😆😆😅😅

Jospa pian lähtis ulkoilemaan ja vähän edesauttamaan vauvan ulostuloa. Kävely muistuttaa tällä hetkellä pingviinin vaappumista ja kävely on erittttäääin hidasta mutta on sekin jotain..

Jatketaan myöhemmin ystävät hyvät. Jospa seuraavaksi kirjoittaisin jo synnäriltä :D